Raision myllyn pastalinjan uudistustyöt alkavat; muutoksia viljarekkojen ajoreitteihin
Raision myllylle investoidaan uusi pastalinja, ja siihen liittyvät työt alkavat näkyä Raisionkaaren tontilla 17.4.2023 alkaen. Työt vaikuttavat kulkemiseen sekä autojen pysäköintiin myllyn ja tuotantokonttorin läheisillä parkkipaikoilla.
Töiden turvallisen sujumisen varmistamiseksi tullaan työmaa-alue eristämään muusta alueella tapahtuvasta liikenteestä ja se tulee tilapäisesti vaikuttamaan alueella työskenteleviin ja liikkuviin raisiolaisiin sekä meidän yhteistyökumppaneihimme. Myllyn viereinen rekkojen odotusalue ja tuotantokonttorin viereiset parkkipaikat ovat pois käytöstä kevään ja kesän ajan, suunnilleen elokuun alkuun saakka. Työn edistyessä voidaan työmaan käyttöön varattua aluetta pienentää.
Kulku vastaanottonäytteen ottopaikalle on ennallaan. Näytteenottopisteen jälkeen rekkaliikenne ohjataan väliaikaista reittiä myllyn pihaan ja kippausmontulle. Kiertotie merkitty karttaa ja paikanpäällä.
Kulku näytteenottopisteeltä rehutehtaan vastaanottoon eli ns. 80-siiloille toimii kuten ennen.
Noudatathan varovaisuutta muuttuneella reitillä.