Terveiset Viljasadon syyspuinnista
Kiitos kaikille osallistumisesta Raision seminaariin 14.11. Paikalla oli 70 aktiivista kuulijaa ja keskustelijaa.
Raision toimitusjohtaja Pasi Flinkman totesi, että Raisiolla menee ihan hyvin ja viittasi sillä marraskuun alussa julkaistuun Q3 tulokseen. Hän myös kertoi, että strategiatyö on käynnissä ja siitä kuulemme enemmän ensi vuoden alussa.
Juho Hautsalo Lukesta kertoi syistä, jotka johtivat vehnän poikkeuksellisen korkeisiin don-pitoisuuksiin. Hän myös kertoi, että hallintakeinoiksi sopivat samat viljelytekniset keinot, kuin kauran viljelyssä. Fusarium-sienelle optimaalisissa olosuhteissa, kuten viime kesänä, riskinhallinta on kuitenkin vaikeaa.
Mari Koskela ProAgriasta kertoi kolmivuotisen Satotason nosto -hankkeen toiminnasta. Hanke päättyy vuoden vaihteessa, mutta paljon tietoja, kokemuksia ja oppeja on kerätty kolmen vuoden aikana ja niiden hyödyntäminen on mahdollista ja toivottavaa tästä eteenpäinkin.
Anssi Lammilla Envitecpolisilta kertoi Raision viime kevään hankkeesta, jossa selvitimme kauran hiilijalanjäljen. Tulokset osoittivat, että Raision sopimusviljelijät ovat ottaneet laajasti sellaisia viljelytoimenpiteitä käyttöön, jotka alentavat viljelyn hiilijalanjälkeä. Hanke jatkuu sadon 2024 osalta sekä kauran, mutta myös laajenee koskemaan muita myllyviljoja.
Minna Oravuo kertoi Raisiolle tähän mennessä tulleesta sadon laadusta ja viljamarkkinatilanteesta. Kauran myllykäyttö on kasvussa ja se näkyy myös kauratuotteiden viennin vahvana kasvuna. Kasvukauden olosuhteet suosivat kasvitautien esiintymistä ja myös Fusarium-sienen tuottamia hometoksiineja esiintyy runsaasti sekä kaurassa, mutta myös kevätvehnässä. Toisaalta viljojen valkuaispitoisuus ja sakoluku ovat hyvällä tasolla ja jyväkokokin on pääsääntöisesti kohtuullinen.
Seminaari lopuksi saimme pirteät Elovena©- terveiset Meri Mattilalta, joka kertoi Elovenan täyttävän 100 vuotta ensi vuonna! Tähän teemaan, kuten myös yhteisiin tapaamisiin palaamme heti alkuvuonna 2025.
Esitykset tutustuttavaksi
Minna Oravuo: Viljasadon 2024 laatu ja ajankohtaiset teemat
Juho Hautsalo: Miksi vehnässä on DON-toksiinia?
Mari Koskela: Satotason nosto -hanke päättyi- mitä oppeja saatiin?