Hyppää sisältöön

Tarkoitus ja arvot

Ruualla on kyky mullistaa elämäämme

Maapallon mittakaavassa yrityksemme voi olla pieni, mutta osaamisellamme eli ruoan ja sen raaka-aineiden valmistuksella on suuri vaikutus: teemmekin ruokaa suurella sydämellä tietäen, että ruualla on kyky mullistaa elämäämme.

Kehitämme uutta, sillä haluamme tehdä ympäröivästä maailmasta terveellisemmän ja onnellisemman ja voittaa kuluttajien sydämet puolellemme. Me Raisiolla olemme mielestämme ainutlaatuisessa asemassa: voimme olla mukana ratkaisemassa ruokajärjestelmän ongelmia ja samalla tehdä kannattavaa liiketoimintaa.

 

Raision tarkoitus

Arvot ohjaavat meitä kohti tavoitteitamme

Työssämme näkyy rohkeus, ja ajattelemme isosti; ajattelussamme näkyy johtajuus ja edelläkävijyys.

Toimimme reilusti, ja olemme rehellisiä, tasapuolisia ja avoimia. Kohtelemme muita ystävällisesti ja kunnioittavasti.

Innostuksemme näkyy tuloksissa; välitämme työstämme ja teemme sen intohimoisesti ja innostuneesti.

 

Haku